Tiilikkajärven kansallispuiston retkeilyn olosuhteet.
Huomioita autoilijoille: Pohjoisniemeen johtava tie. 
Suunnitteletko järjestäväsi tapahtuman Tiilikkajärvellä?
 

Tiilikkajärven kansallispuiston retkeilyolosuhteet

(Päivitetty 17.4.2024)

Päivitämme tähän tekstiin ajankohtaisia asioita Tiilikan retkeilyn olosuhteista ja huomioitavista asioista. Kevään koittaessa astuvat voimaan soiden ja harjualueiden liikkumisrajoitukset. Myös kelirikko ja tulvat kuuluvat kevääseen.

Tiilikan seudulla on vielä jonkin verran lunta. Harjujen etelärinteillä on jo lumettomia alueita, mutta paikoin lunta voi olla kymmeniä senttejä.

Järvet ovat vielä pääosin jään peittämät, mutta jäälle ei kannata enää mennä. 

 Konttikankaan ja Pohjoisniemen pysäköintialueet jäävät pois käytöstä talveksi, eikä niille johtavilla metsäautoteillä ole talvihuoltoa. Keväällä tämä tarkoittaa sitä, että kelirikko jatkuu pidempään kuin auratuilla teillä. Lue lisää puistoon saapumisesta.

Harjualueen liikkumisrajoitukset, joilla suojellaan herkkää harjumaastoa tarpeettomalta kulumiselta, alkavat lumen sulaessa Sulan maan aikaan liikkuminen ja maihinnousu on sallittu ainoastaan poluilla, telttailualueilla sekä karttaan merkityillä maihinnousupaikoilla.

Huomaa, että telttailu on sallittu vain Kosevan ja Venäjänhiekan telttailualueilla. Rajoitus on voimassa ympäri vuoden.

 

Kansallispuistoissa ja muilla valtion suojelualueilla telttasaunoissa on käytettävä omia puita

(Päivitetty 27.7.2023)
Metsähallituksen Luontopalvelut ylläpitää Suomen kansallispuistoissa ja muilla valtion suojelualueilla tulentekopaikkoja sekä retkeilyrakennelmien ja tupien tulisijoja, joihin on tarjolla polttopuita paikan päällä. Metsähallitus muistuttaa, että telttasaunoihin ja omien majoitteiden tulisijoihin retkeilijän on tuotava puut itse, jotta polttopuuta riittää kaikille retkeilijöille tarkoitettujen rakennettujen tulentekopaikkojen käyttöön. Lue lisää täältä.

Tutustu Pohjois-Karjalaan Reissukyydillä!

(Päivitetty 25.7.2023)
Reissukyyti (reissukyyti.fi) on uusi palvelu, jossa kyytien tarjoajat ja tarvitsijat voivat tavoittaa toisensa.

Pohjois-Karjala on upeiden luontokohteiden, tapahtumien, kylien ja matkailuyritysten maakunta, jossa kannattaa viihtyä kerralla pidempään ja tutustua alueeseen laajemminkin. Reissukyyti-sivusto auttaa vähentämään kulkemisen päästöjä ja jakamaan kuluja.

Mikä parasta, Reissukyyti yhteisössä sinulla on erinomainen mahdollisuus tutustua uusiin kivoihin reissukavereihin!

Suunnitteletko järjestäväsi tapahtuman Tiilikkajärvellä? 

(Julkaistu 3.3.2023)
Muistathan tehdä tapahtumailmoituksen hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Löydät linkin ja ohjeet kansallispuiston ohjeet ja säännöt -sivulta.

Tekemällä tapahtumailmoituksen hyvissä ajoin varmistat, että:  

  • alueella ei ole muita tapahtumia, työmaita tai muutoksia, jotka vaikuttavat toimintaasi 
  • tapahtuma ei vaaranna alueen luontoarvoja  
  • tapahtumasi on laillinen 
  • osoitat asiakkaillesi ja yleisöllesi olevasi vastuullinen tapahtumanjärjestäjä 
  • tapahtumasi voidaan järjestää, ja suunnitellulla tavalla 
  • mikäli tapahtumasi on kaupallinen, osaat huomioida käyttökorvaukset ja muut mahdolliset maksut budjetissasi

Tapahtumailmoitus menee suoraan asiantuntijoidemme käsiteltäväksi. He ottavat teihin yhteyttä ja opastavat mahdollisissa jatkotoimissa, kuten mahdollisten erityislupien hakemisessa. Luonnonsuojelualueilla, kuten kansallispuistoissa, tapahtumat tulee sovittaa alueen järjestyssääntöihin ja suojelumääräyksiin. Luonnolle ei saa aiheutua häiriötä, eikä kohteita voi lähtökohtaisesti sulkea muulta yleisöltä.

Etenkin jos suunnittelet maastokilpailuja tai suurempaa tapahtumaa, tapahtumailmoitus kannattaa tehdä jo suunnitteluvaiheessa. Siten voimme yhdessä varmistaa, että tapahtuma sopii kohteeseen ja aikomaasi ajankohtaan ja että se on mahdollista ylipäätään järjestää. Näin tapahtumalla on mahdollisuudet onnistua nyt ja kenties jatkossakin.

Myös leirikouluista tai suurten ryhmien leiriytymisestä kannattaa ehdottomasti tehdä ilmoitus tapahtumailmoituslomakkeen kautta.

Uutisia Tiilikkajärveltä

Kaksi kaunista - Hiidenportti ja Tiilikkajärvi

Puistot kuin Päivänsäde ja Menninkäinen. Kansallispuistonaapurukset melkein kylki kyljessä. Puistot Retkikartta.fi:ssä.

Hiidenportin rotkolaakso ilmasta kuvattuna. Keskellä kapea lampi, reunoilla kallioiset seinämät ja kesäistä metsää.

Hiidenportin kansallispuisto kutsuu luonnonrauhaan.

Tutustu Tiilikkajärven kansallispuiston retkeilyolosuhteisiin.

Miten yöpyä Tiilikkajärven ja Hiidenportin kansallispuistoissa?

Muistathan, että luonnonsuojelualueilla, kuten kansallispuistoissa, jokaisenoikeudet eivät ole sellaisenaan voimassa.

Tiilikkajärvellä on kaksi sallittua telttailualuetta: Venäjänhiekan telttailualue ja Kosevan-telttailualue, joka sijaitsee Pohjoisniemen keskellä. Kosevan autiotupa (2 hlö) sijaitsee Pohjoisniemen puolivälin paikkeilla.

Hiidenportissa telttailu ja väliaikainen leiriytyminen on sallittu laavujen ja tulentekopaikkojen läheisyydessä.

Tarkista varoitukset

Maastopalovaroituksen (ilmatieteenlaitos.fi) aikana tulenteko on sallittu vain hormillisilla, katetuilla tulentekopaikoilla ja tupien tulisijoissa erityistä varovaisuutta noudattaen. Sytyttäjä vastaa aina tulenteon turvallisuudesta. Huomaathan, että tulenteko voidaan kieltää paikkakohtaisesti.

Piirros tulisijasta. Piirrokseen on merkitty katto, hormi ja irti maasta.

Vinkit retkeilyyn

Nainen pystyttää telttaa.

Ensimmäinen yön yli retki, varusteet ja vinkit: Retkeilyn ABC.